NewsPro Archive
January 2002
Chelsea piti pisteet Stamford Bridgellä Thursday, 31.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds Unitedin unelma mestaruudesta otti askeleen taaksepäin, kun joukkue hävisi Chelsealle ponnettoman esityksen jälkeen 2-0. Lisää harmaita hiuksia manageri David O'Learylle aiheutti Jonathan Woodgaten ja Seth Johnsonin loukkaantumiset.
Kewellin, Keanen ja Dacourtin toipumisesta huolimatta O'Leary nimesi saman aloituskokoonpanon kuin tasapeliin päättyneessä Arsenal ottelussa. Tätä voitaneen pitää melkoisena yllätyksenä, varsinkin kun miesten oletettiin olevan täydessä kunnossa. Ainoa muutos oli Gary Kellyn pelaaminen avauksessa Danny Millsin paikalla.
Ottelu alkoi Leedsiltä todella surkeasti, kun Eidur Gudjohnsen vei Chelsean johtoon jo ennen kahden peliminuutin täyttymistä. Komea veto yli 20 metrin etäisyydeltä ei jättänyt Martynille mahdollisuuksia.
Chelsea laukoi palloa hanakasti kohti Martynia lähes kaikista tilanteista ja sillä olikin useita hyviä maalipaikkoja. Chelsea onnistuikin viimeistelemään toistamiseen, kun Dalla Bona laukoi Melchiotin pitkän rajaheiton verkkoon maalin edustalta. Leeds pelaajat protestoivat maalia, koska Dalla Bona otti pallon haltuunsa käyttäen kättään. Leedsin valmennustiimi kuitenkin hyväksyi tuomarin ratkaisun.
Seth Johnson poistui kentältä loukattuaan jalkansa, ja tilalle asteli Robbie Keane. Kahden takaiskumaalin jälkeen Leeds pystyi paikoitellen siirtelemään hyvin palloa keskikentällä, mutta hyvät paikat jäivät melko vähäisiksi. Chelsea aloitti toisenkin puoliajan vahvemmin, mutta lukuisista yrityksistään huolimatta sekään ei kyennyt viimeistelemään enempää maaleja. Harry Kewellin saavuttua kentälle Leedsin peli näytti pyörivän hivenen paremmin, mutta siltikin tulokset jäivät laihoiksi.
Sunnuntaina Liverpool saapuu Leedsin vieraaksi Elland Roadille. Tuolloin Leedsin on napattava täydet kolme pistettä.
Ottelun pelaaja: Harry Kewell (www.lufc.com)
Keskustele uutiaiheesta !
Loukaantumishuolet selviämässä Friday, 25.1.2002 Raimo Miettinen
Harry Kewell, Robbie Keane ja Olivier Dacourt palasivat pelikentille Leedsin voitokkaassa reserviottelussa torstaina. Dacourt ja Keane kunnostautuivat myös maalinteossa. He ovat siis nyt täydessä pelikunnossa ja pelaavat Chelseaa vastaan keskivikkona. Kewell ja Keane esiintyivät viimeksi kentillä Joulukuun 22 päivä, Dacourtin jouduttua sairastuvalle jo 9 joulukuuta.
Eirik Bakken paluuta kentille joudutaan edelleen odottamaan pari viikoa. Kokonaisuutena loukkaantumistilanne näyttää nyt selkeästi paremmalta.
Keskustele uutiaiheesta !
Matías Almeyda Leedsiin? Monday, 21.1.2002 Legenda
Italiasta tulleiden huhujen mukaan Leeds United on kiinnostunut lainaamaan Parman Matíás Almeydan loppukaudeksi.
Almeyda ei ole löytänyt oikeaa kuntoaan Parmassa ja on pudonnut joukkeeen vaihtopenkille, samalla hän on myös pudonnut Argentiinan maajoukkueesta.
Tämä olisi erittäin yllättävä siirto David O'Learylta, sillä samasta paikasta kamppailisivat myös Olivier Dacourt, Eirik Bakke, Seth Johnson ja David Batty.
Keskustele uutiaiheesta !
Leeds tasasi pisteet Monday, 21.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds United joutui tyytymään Fowlerin nopeasta avausmaalista huolimatta 1-1 tasapeliin ottelussa Arsenalia vastaan. Pelillisten esitysten mukaan tulos oli oikeutettu.
Ennen ottelun alkua kävi ilmi, että Rio Ferdinand oli kuntoutunut loukkaantumisestaan. Toinen positiivinen uutinen oli Robbie Keanen ja Harry Kewellin palaminen pelikentille. Molemmat tosin istuivat ottelun vaihtopenkillä, koska manageri David O'Leary ei halunnut ottaa mitään riskejä heidän pelikuntonsa suhteen.
Leeds aloitti ottelun tapojensa mukaan vahvasti ja siirtyi johtoon pelikellon näyttäessä kuutta minuuttia. Jason Wilcox pelasi loistavasti läpi koko ottelun ja hän olikin ratkaisevassa asemassa Leedsin avausmaalisa. Wilcoxin todella tarkka keskitys löysi Robbie Fowlerin pään, ja Robbie ei erehtynyt.
Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa tehdä maaleja, mutta lukemat säilyivät aina ensimmäisen puoliajan loppuminuuteille. Robert Pires laukoi pallon tarkasti maalin yläkulmaan reilun seitsemän metrin etääisyydeltä Bergkampin ja Henryn hyvästä esityöstä. Leeds näytti jälleen odottelevan jo puoliaikaa.
Toinen puoliaika oli tehotonta jalkapalloilua. Molemmilla joukkueilla oli muutama paikka, mutta maalivahdit saivat pysytellä lähes työttöminä. Leedsin puolustus hoiti kaikki tilanteet tyylikkäästi Rio Ferdinandin johdolla. Yksi toisen puoliajan merkittävimmistä tapauksista oli Arsenalin Freddie Ljunbergin loukkaantuminen.
Kumpikaan joukkue ei varmastikaan voi olla täysin tyytväinen peliinsä. Manchester Unitedilla on sitävastoin aihetta riemuun: joukkue kiipesi kuin salaa jälleen valioliigan kärkeen ja vahvisti tällä lopputuloksella entisestään asemaansa.
Ottelun Pelaaja: Rio Ferdinand (www.lufc.com)
Keskustele uutiaiheesta !
Rio palaa kentille, Smith pelikieltoon Thursday, 17.1.2002 Raimo Miettinen
FA ei suostunut kumoamaan Andy D'Urson Alan Smithille langettamaa punaista korttia. Näin ollen Smith joutuu viiden ottelun pelikieltoon, joka alkaa jo tämän viikonlopun ottelussa Arsenalia vastaan.
Positiivinen uutinen sitä vastoin on Rio Ferdinandin paluu kentille. Hän on jo aloittanut kevyen harjoittelun ja saattaa olla pelikunnossa sunnuntaina. Hänen kolme viikoa kestänyt poissaolonsa johtui FA-cupin ottelussa Cardiffia vastaan saamastaan nilkan nivelsiteiden vauriosta.
Myös Harry Kewell on aloittanut harjoittelun. Pelaaminen sunnuntain ottelussa on epätodennäköistä, mutta hänet tultaneen näkemään kentällä ottelussa Chelseaa vastaan (30.1).
Olivier Dacourt palaa kentille helmikuussa. Robbie Keane paranee hyvää vauhtia nilkan leikkauksestaan ja saattaa ola mukana jo Chelseaa vastaan. Myös Eirik Bakken odotetaan kuntoutuvan tuohon otteluun.
Keskustele uutiaiheesta !
Woodgaten jatko puhuttaa Wednesday, 16.1.2002 Raimo Miettinen
Italialaisen Juventuksen kerrotaan olevan todella kiinnostunnut Leedsin Jonathan Woodgatesta. Juventus on seurannut Woodgaten otteita siitä lähtien, kun hänet nähtiin ensimmäistä kertaa valioliigassa.
Juventus hakee epätoivoisesti uutta miestä puolustukseensa. Marcello Lippin kerrotaan olleen erittäin kiinnostunut Liverpoolin Sami Hyypiästä, mutta hänen epäonnekseen Gerrard Houllier kertoi hylkäävänsä suoraan kaikki tarjoukset Italian suunnalta.
Täten Juventuksen seuraava kohde on mitä luultavammin Jonathan Woodgate. Leeds kieltää Juventuksen ottaneen heihin mitään yhteyttä. Huhut kuitenkin kertovat Woodgaten keskustelevan uudesta sopimuksesta Leedsin kanssa.
Mahdollinen siirto tulisi tapahtumaan vasta kesällä.
Keskustele uutiaiheesta !
Smithin pelikieltoon muutos? Wednesday, 16.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds Unitedin tekemä valitus Alan Smithin ulosajosta ottelussa Cardiffia vastaan tullaan käsittelemään FA:n istunnossa. FA:n lautakunta analysoi tilanteen viedonauhoilta etukäteen ja päätti käsitellä tapahtuman kokouksessaan.
Alan Smith ajetiin ulos kentältä hänen lyötyään Andy Leggiä kyynärpäällään. Videonauhat kuitenkin todistavat, että tilanne oli täysin tahaton ja kontaktia oli oletettua vähemmän. FA:n istunto pidetään torstaina ja tällöin ratkeaa myös Alan Smithin kohtalo. Mikäli hänet todetaan syylliseksi, häntä odottaa neljän ottelun pelikielto (+yksi ottelu varoitustilin täyttymisen vuoksi). Muussa tapauksessa hänet nähtäneen kentällä seuraavassa ottelussa Arsenalia vastaan.
Andy Legg on ilmoittanut olevansa valmis puolustamaan Alan Smithiä FA:n kokuksessa. Hän itse myönsi ottelun jälkeen, että tilanteessa ei ollut mitään sääntöjen vastaista.
Keskustele uutiaiheesta !
Mills, Bowyer ja Smith pelikieltoon Monday, 14.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds joutuu pelaamaan ehkä valioliigan mestaruuden kannalta ratkaisevat ottelut ilman kolmea erittäin tärkeää avainpelaajaansa. Leedsin kurinalaisuus petti totaalisesti ottelussa Newcastlea vastaan; seurauksena kuusi varoitusta ja yksi ulosajo.
Millsin kauden toinen ulosajo merkitsee hänelle automaattisesti neljän ottelun pelikieltoa, joka alkaa tammikuun lopulla, kun Leeds matkaa Chelsean vieraaksi. Millsiä uhkaa myös uudet pelikiellot. FA ei ole vielä vastannut Millsiä vastaan esitettyihin syytöksiin, joiden mukaan hän olisi käyttänyt hävytöntä kieltä neljättä tuomaria kohtaan, kun hänet ajettiin ulos ensimmäisen kerran elokuussa ottelussa Arsenalia vastaan.
Smith aloittaa neljän ottelun pelikieltonsa Leedsin kohdatessa tänä viikonloppuna Arsenalin. Smith ajettiin ulos kentältä FA cupin ottelussa Cardiffia vastaan. Smithiä odottaa myös yhden ottelun pelikielto, koska hänen varoitustilinsä on täynnä.
FA käsittelee Bowyerin tapauksen viides helmikuuta. FA tutkii viime kaudella tapahtuneen tapauksen, jossa Bowyer löi kyynärpäällään Liverpoolin Gary McAllisteria. Samoin käsiteltävänä on Bowyerin käytös tuomaria kohtaan, kun hänet ajettiin ulos ottelussa Arsenalia vastaan. Pahimmassa tapauksessa Bowyer saattaa olla ulkona kuusi ottelua.
Keskustele uutiaiheesta !
Leeds menetti kärkipaikkansa Saturday, 12.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds menetti paikkansa liigan kärjessä hävittyään Newcastlelle vieraissa 3-1. Ottelun ratkaisuksi muodostui jälleen joukkueen kurittomuus: Danny Mills ajettiin kentältä ja yhteensä kuusi pelaajaa sai varoituksen. Ennen ottelun alkua David O'Leary oli saanut lisää pelaajia käyttöönsä. Dominic Matteo ja Seth Johnson palasivat pelikentille loukkaantumistensa jälkeen. Lisää päänvaivaa tuotti kuitenkin Robbie Fowlerin poisjäänti. Läheisen perheenjäsenen kuolema esti miehen pelaamisen. Hänen paikallaan kärjessä nähtiin Alan Smith. Jonathan Woodgate ja Michael Duberry aloittivat puolustuksen keskustassa, Dominic Matteon pelatessa vasemmassa laidassa.
Leeds sai otteluun jälleen erinomaisen alun, kun Alan Smith avasi joukkueensa maalitilin Vidukan läpisyötöstä, kun peliä oli pelattu vain minuutti.
Joukkueen epäonnensoturiksi nousi Michael Duberry, joka juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppua ohjasi Bellamyn keskityksen omaan maaliin. Newcastle lisäsi johtoaan 58 peliminuutin kohdalla, kun Kieron Dyer pääsi laukomaan pallon maaliin. Pian tämän jälkeen Danny Mills sai ansaitsemansa punaisen kortin porkaistuaan Bellamyä. Tällä kertaa David O'Leary oli tyytyväinen tuomarin ratkaisuun ja ilmoitti rankaisevansa Millsiä kauden toisen ulosajon vuoksi.
Lopullisesti ottelu ratkesi, kun Bellamy pääsi 86 peliminuutin kohdalla syöksymään läpisyöttöön ja ohjasi pallon maaliin ohin Nigel Martynin.
Joukkue pelasi todella huonosti. Turhia varoituksia otettiin aivan liikaa. Newcastle hallitsi palloa ja dominoi ottelua lähes jatkuvasti. David O'leary myönsi ottelun jälkeen Newcastlen todella ansaineen tänään voittonsa.
Keskustele uutiaiheesta !
Ferdinand sivussa 3 viikkoa Tuesday, 8.1.2002 Legenda
Leedsin loukkaantumishuolet jatkuvat, kun joukkueen luottopuolustaja Rio Ferdinand joutuu olemaan poissa pelikentiltä kolme viikkoa. Ferdinand loukkaantui tappiollisessa Cardiff ottelussa FA cupissa.
Ferdinand on varmasti poissa peleistä Newcastlea ja Arsenalia vastaan. Hänen odotetaan palaavan kentälle Chelseaa ja Liverpoolia vastaan.
Keskustele uutiaiheesta !
Leeds tippui FA-Cupista Monday, 7.1.2002 Raimo Miettinen
Nyt Leeds voi täysillä keskittyä valioliigan mestaruusjahtiin, kun se sunnuntaina hävisi FA-Cupin kolmannella kierroksella Cardiff Citylle lukemin 2-1. Leeds nousi ottelussa johtoon Vidukan maalilla, kun peliä oli pelattu vain 12 minuuttia. Ottelun ratkaisuhetkeksi muodostui kuitenkin Alan Smithin ulosajo 42 peliminuutin kohdalla: Smith yritti karistaa Cardiffin Leggin irti paidastaan ja tuomari näki tilanteen siten, että Smith huitaisi Leggiä kyynärpäällään.
Tällä kertaa David O'Leary ei tyydy tuomarin päätökseen, vaan videonauhojen tutkiskelun jälkeen hän on päättänyt tehdä valituksen FA:lle. Smith ei tilanteessa juuri edes koskettanutkaan Leggiä. Jo aiemmin David O'Leary on useasti sanonut, että Smithillä on leima otsassaan: mitä tahansa hän tekeekin, tuomari näkee hänet usein syypäänä. Andy Legg myönsi itse pelin jälkeen rikkoneensa Smithiä ja olleensa yllättynyt tuomarin ajaessa Smithin kentältä. Samantyyppinen tilanne tapahtui myös Newcastlea vastaan, jolloin Smith sai myös punaisen kortin tilanteessa, jossa ei ollut lainkaan väärää kontaktia.
Smithin ulosajosta johtuen Cardiff nousi voittoon Kavanaghin (20) ja
Youngin (86) maaleilla. Cupista tippuminen oli luonnollisestikin pettymys, mutta nyt Leedsillä on enemmän aikaa keskittyä valioliigaan. Leedsin tavoite on edelleen paikka mestareiden liigassa.
Leeds koki toisenkin takaiskun heti ottelun alkuminuuteilla, kun kapteeni Rio Ferdinand loukkasi nilkkansa pahan oloisesti. Vielä ei tiedetä vamman vakavuutta, mutta lääkärit ovat alustavasti ilmoittaneet, että vamma ei ole pahinta mahdollista laatua.
Keskustele uutiaiheesta !
Leeds liigan kärkeen Wednesday, 2.1.2002 Raimo Miettinen
Leeds United nousi liigan kärkeen voittamalla West Hamin kotonaan 3-0. Leeds lähti otteluun samalla kokoonpanolla, jolla se oli aiemmin voittanut Southamptonin. West Ham läksi otteluun ilman italialaista Paolo di Caniota sekä keskikenttämies Michael Carrickia. Olosuhteet Elland Roadilla olivat vaikeat: koko Englannin jalkapallokansa sai kärsiä jäisistä oloista, jotka siirsivätkin useita otteluita.
Leeds sai otteluun unelma-alun Vidukan päästessä viimeistelemään kaksi maalia ensimmäisen seitsemän minuutin aikana. Ensin viduka pääsi siirtämään pallon maaliin Alan Smithin tarjoilemasta volleystä: Davi James oli maalillaan voimaton. Seitsemän minuutin kohdalla Viduka puski Millsin hyvän keskityksen maaliin noin neljän metrin etäisyydeltä.
Leedsillä oli hyvä ote peliin läpi ensimmäisen puoliajan, mutta myös West Hamilla oli tilaisuutensa tehdä maali.
Leeds aloitti toisenkin puoliajan todella tehokkaasti. 50 peliminuutin kohdalla Robbie Fowler nosti pallon hallitusti yli David Jamesin, joka oli siirtynyt pois maaliviivaltaan. Leedsillä oli useita hyviä maalipaikkoja tehdä lisää maaleja, mutta James esitti useita hyviä torjuntoja.
Leeds on nyt liigan kärjessä ja keskittyy sunnuntaina pelattavaan FA-Cupin otteluun.
Ottelun Pelaaja: Mark Viduka (www.lufc.com)
Sarjataulukko
Keskustele uutiaiheesta !