Englannin liigan televisioinnit Suomessa

aaPee

Well-known member
Muistaako kukaan, koska Englannin liigan televisioinnit alkoivat Suomessa?

Omat muistikuvat alkavat vasta jostain 70-luvulta ja sieltäkään en kyllä muista muuta kuin pettymyksen, kun tv:ssä ei esiintynytkään Leeds.

80-luvulla oli muistaakseni pitkä tauko televisioinneissa vai kuinka? Ellen väärin muista niin alkoivat taas uudestaan kun Leeds palasi pääsarjaan 90-91?

Jossain vaiheessa pelit siirtyivät maksukanavalle ja itselläni tuleekin muutaman päivän päästä "purkin " hankinnan 10-vuotissynttärit. Ja ensimmäinen katsottu ottelu ei olisi voinut olla parempi. 21.8.1995 Leeds-Liverpool ja lopputulos 1-0. Maalintekijänä Anthony Yeboah aivan käsittämättömän lujalla laukauksella 25 metristä yläriman kauttaan verkkoon. Viime vuonna tämä maali valittiin fanien äänestyksessä Leedsin kaikkien aikojen osumaksi.
 
Ainakin Leedsin putoamiskaudella 81-82 tuli telkusta ottelu Spurs-Leeds, jonka tuolloin nuorena poikana ikuistin räpsimällä tv-ruudulta valokuvia kun videonauhurit sun muut tallentimet olivat vielä saavuttamattomissa. Siitä pelistä muistan vieläkin varsin hyvin alakuloisen tunnelman kun Leedsin putoaminen tuntui kauden lähestyessä loppuaan hyvin todennäköiseltä. Kaiken kukkuraksi Leeds hävisi pelin numeroin 2-1.

70-luvun mustavalkolähetyksistä ovat ensimmäiset omatkin muistikuvani enkä muista tuolloin Leedsiä nähneeni. Tosin en asiaan tuolloin niin suurta huomiotakaan kiinnittänyt.

Off-topic: ensimmäinen tv:stä näkemäni jalkapallo-ottelu jonka vielä tänäkin päivänä muistan oli 1974 Saksan mm-kisoista ottelu Puola - Länsi-Saksa. Tuolloin ikää mittarissa oli vasta kuusi vuotta. Kaljupäinen herra nimeltään Gregorz Lato jäi pysyvästi mieleen.
 
Jossain vaiheessa pelit siirtyivät maksukanavalle ja itselläni tuleekin muutaman päivän päästä "purkin " hankinnan 10-vuotissynttärit. Ja ensimmäinen katsottu ottelu ei olisi voinut olla parempi. 21.8.1995 Leeds-Liverpool ja lopputulos 1-0. Maalintekijänä Anthony Yeboah aivan käsittämättömän lujalla laukauksella 25 metristä yläriman kauttaan verkkoon. Viime vuonna tämä maali valittiin fanien äänestyksessä Leedsin kaikkien aikojen osumaksi.

Hauska sattuma, viimeinen maksuton peli jonka MUISTAN nähneeni oli peli Wimbledonia vastaan vieraissa jossa Yeboah (taas) ampui kauden maalin, mielestäni jopa hienompi kuin liverpool-maali vaikka makuasia tämä onkin ;D
Clipin voin pistää jakoon jos joku haluaa, taitaa sellainen löytyä molemmista maaleista.
 
Jos pystyt laittamaan vaikka linkit noihin pätkiin, niin mielelläni niitä uudelleen katsoisin. Muistan nähneeni useammankin Yeboahin maalin, jossa ylärimä tärisee vielä 5 minuuttia vedon jälkeenkin.
 
OOH! Yeboah!!! :D Meikäläisen ehdoton suosikkipelaaja! Oli ihan uskomattomassa vireessä Leeds-vuosinaan. Noita ylärima-maaleja tuli useita! Jos video clippejä löytyy, niin jakoon vaan!
 
Minä näin varmuudella Englannin liigan pelin Suomen tv:ssä vuonna 1971, mutta muistaakseni pelit saattoivat jo alkaa syksyllä 1970.
 
Back
Top