LUFC-Finland: Player of the Year

Bremner

Active member
LUFCin virallisilla kotisivuilla on meneillään "Vuoden pelaaja" -äänestys, joten mikseipä sitten Suomen osastollakin samanmoista äänestystä järjestettäisi - vaikka kautta onkin vielä jonkinverran jäljellä. Äänestysaikaahan voi toki olla vaikka kauden loppuun saakka.

Vain kymmenen pelaajaa mahtui tuolle listalle, mutta ehkäpä todennäköisimmät suosikit siltä löytyvät. Poiskaupatut pelaajat jätin listalta pois, joten jos oma suosikki kaudelle 02/03 löytyy heidän joukostaan - voi heidät erikseen nimeltä mainita.

--------------------------------------------------------
Niin - perusteluja vielä omasta valinnastani: oma valintani vuoden pelaajaksi on Paul Robinson, joka on yhtenä harvoista pelaajista säilyttänyt (hyvän) tasonsa läpi kauden ja pitänyt useammassakin ottelussa Leedsiä pystyssä. Käsittämätöntä, että maajoukkueeseen valitaan pelaamaan David James (!!!) ennen Robboa.

Mark Viduka kamppaili lähinnä Robbon kanssa äänestäni, mutta Viduuksinkin kausi on ollut hieman heilahdustentäyteinen. Jos olisi ollut koko kauden tämänhetkisessä kunnossa - olisimme todennäköisesti jo kuivilla.
 
Tässä vaiheessa kautta voi jo mainiosti katsastaa vuoden pelurin. Oma ääneni meni
Robbolle, joka on läpi kauden ollut pistämättömässä vireessä, hasardeja ei juurikaan ole
tullut ja kaveri on torjunnoillaan hoidellut laihaan pistepottiin lisäyksiä.

Herää vaan kysymys siitä kenen väreissä pelaa ensi kaudella?  :(

Woody olisi ollut se toinen varteenotettava kandidaatti, mutta ei siitä sen enempää...
 
Jopas me olemme yksimielistä porukkaa ;-)

No, tuskin kukaan kaksimielisyydestämmekään  ilahtuisi ...
 
Onko teillä tuossa pollin yhteydessä nappi "view voters"?Mietiskelen vain, onko tämä adminin oma special-nappi vai onko normaalilla käyttäjällä sama mahdollisuus.. Siis näen mitä kukin on äänestänyt   ;D

Edit: ja ei jaksa testa :)
 
Raimo: itselläni ei moista ainakaan näkynyt. Ainoastaan varsinainen "äänestysnappula", sekä "View poll results"-linkki.
 
Juu selkeästihhän tämä kääntyy Robbon puolelle. Jos kysyttäisiin kauden yllättäjää tai uuttakykyä niin kääntyisin Milnerin puoleen!!
 
Eiköhän tämä kohde pitäisi sulkea ja maksaa rahat pois! ;D

Uusi polli 2.parhaasta pelaajasta.
 
No voittaja on ainakin jo selvillä. Ajattelin että tästä äänestyksen tuloksesta voisi lähettää viestin miehelle (Robbolle siis) itselleenkin. Käsittääkseni viestit menevät pelaajille perille, kun ne lähettää kirjeitse Elland Roadin osoitteeseen.

Raapustan jahka ennätän jonkinlaisen tekstin ja laitan sen tänne tarkastettavaksi ja kommentteja varten ennen Robbolle lähettämistä. Sopinee kaikille ?
 
Tässä tämä luonnos kirjeestä Robbolle. Jos jollakulla on tuohon jotain lisättävää tai korjattavaa, niin sana on vapaa.

-----------------------------------------------------------

Dear  Mr Robinson,

     Greetings from Finland which is located in Scandinavia. You might be surprised to know that Leeds United has lots of die-hard supporters here near the Arctic circle. English football in general has been monitored here in Finland very closely for several decades now and football fans have gathered around TV to watch their favourite team play on Saturday afternoons – just like in England.

The Leeds United Supporters club of Finland isn’t actually an official branch – at least not yet, but we are very active bunch of people sharing thoughts and opinions on our web-site (www.lufc-finland.com). We have a whole variety of Leeds-fans participating. Some have supported Leeds United since the Revie-era, some came along during the dark times of the 80’s and the younger fans joined the ”good cause” during the 90’s and the recent years.

In this month we organized a poll where we asked our fellow Finnish LUFC-supporters to name their ”Player of the Year” for season 2002/2003. I am not sure if the result of the poll will surprise you, but for us – the voters – the result came as no surprise.

I am honored to declare You Mr. Robinson as the ”Leeds United Player of the Year 2002/2003” – as chosen by Leeds United Supporters club of Finland. You collected an impressive 70 percent of the votes.

During this difficult season - which at the moment is looking like improving a bit – the majority of the voters think that You Mr. Robinson have kept your high level of performance and have kept us away from the relegation zone. Often - the only bright spot of otherwise depressing match has been Your brilliant performance.

We are more than happy to see that You have made it to the England team, allthough we feel – naturally – that You should be an automatic choice for the first eleven. Hopefully Mr. Erikson will soon ”see the light” and we will see You wearing that Number one shirt for England.

On behalf of Leeds United Supporters Club of Finland,


X.X
 
Ilmoitusluontoisena asiana kerrottakoon, että laitoin kirjeen ylläolevassa muodossaan menemään tänään Robbolle Elland Roadin osoitteeseen. Laitan asiasta myös ilmoituksen "Leeds Leeds Leeds" -lehteen - josko vaikka ylittäisi uutiskynnyksen...

Tuli tuossa kirjettä kirjoittaessani mieleen, että olisi hienoa jos "Leeds United Supporters Club of Finlandilla" tai "LUFC-Finlandilla" olisi oma logo, jolla voisi nuo viralliset kirjeet - kuten tässä tapauksessa Robbon onnittelukirje - komistaa. Näyttäisi hieman virallisemmalta kuin pelkkä "mustaa valkoisella" oleva kirje.

Logossa voisi olla tekstin/lyhenteen lisäksi myös jotain Suomea kuvaavaa (lippu, jääkarhu  ;D, tms.). Kirjeen headerina ei tosin voi olla mitään järin suurta, joten suht pieneen kokoon tuo olisi saatava sovitetuksi.

Olisiko joukossamme joku graafiseen suunnitteluun perehtynyt henkilö tai muuten vain taiteilijaluonne, joka voisi tuollaisen logon suunnitella ? Logoa voisi kirjeiden yläreunan lisäksi käyttää vaikka www.lufc-finland.comin etusivullakin, mikäli Raimokin ajatukselle lämpenee.
 
hmm.. tuosta jääkarhusta tuli mieleen, ei kai tämä ihan pohjoisnapa ole mutta esim. jääkarhu joka pitäisi huurteista leeds-logoa sylissään, tämä ihan vaan heittona, mutta idea omasta logosta on hyvä.
 
Mainio idea Bow - voin "sieluni silmin" nähdä miltä tuollainen logo näyttäisi  ;). Tarvitaan vain se taiteilija luonnoksia tekemään. Itsekin mieluusti Paint Shopilla jotain värkkäisin, mutta aika ei tahdo riittää.

Tässä muuten malliksi islantilaisten "kanssahöyrähtäneitten" web-sivulta löytyvä logo. Arvelinkin että viikinki-aihe on jollain skandinaaviosastolla käytössä.

viking.gif
 
Back
Top