Leeds-Brentford 5.12.2021 klo 16:00 vkisa

Kyllä toi eka vaihto oli surkea. Neljä kaveria joutu vaihtamaan tonttia yhden vaihdon takia ja peli on sekaisin. Bielsa nyt pitää jo oppia!
 
Huh, olihan hulinaa.
Ote katosi kokonaan tokalla puoliajalla, onneksi vikasta kulmasta pallo pomppi meille ja pinnakin tuntuu voitolta ton suhauksen jälkeen.
 
Phillips kentältä ja alle 10 min johto kääntyy tappioksi. Bamford kentälle ja tasoittava maali. Onko meidän peli muutaman pelaajan harteilla? Mitä esim. Harrison tai James on tehnyt muuta kuin nurmea kuluttanut?
 
Kyllä toi eka vaihto oli surkea. Neljä kaveria joutu vaihtamaan tonttia yhden vaihdon takia ja peli on sekaisin. Bielsa nyt pitää jo oppia!

Minäkin ensin ihmettelin vaihtoa, mutta eikö siinä käyny niin, että kolmen topparin sjasta pelattiin neljän alakerralla.
Ayling toppariksi, Dallas ja Junior laitapakeiksi.

Itse asiassa minusta tuon vaihdon jälkeen ote siirtyi (jostakin syystä) meille.

1-2 maali täysin lahjoitettiin vastustajalle ja sen jälkeen alkoikin piinaminuutit.
 
Viime hetken tasoitus hienoa, mutta kyllähän tää kauhealta pettymykseltä tuntuu.
 
Voitto oli otettavissa. Onneksi saatiin piste, tuntuu hyvältä. Tätä ei saanut hävitä.

Peli oli hyvää mutta hetken sekoilu maksoi täydet pisteet. Nyt vaan toivotaan ettei loukkaantumiset ole pahoja.
 
Minäkin ensin ihmettelin vaihtoa, mutta eikö siinä käyny niin, että kolmen topparin sjasta pelattiin neljän alakerralla.
Ayling toppariksi, Dallas ja Junior laitapakeiksi.

Itse asiassa minusta tuon vaihdon jälkeen ote siirtyi (jostakin syystä) meille.

1-2 maali täysin lahjoitettiin vastustajalle ja sen jälkeen alkoikin piinaminuutit.
Ehkä, ei vain omaan silmään. Ayling ei handlaa topparin tonttia, eikä pitäisi siinä peluuttaakaan (ainakaan, jos kahden topparin peluutuksella mennään), jos on mahdollisuus peluuttaa oikeaa CB:tä. Sama homma Jamesin kanssa kärjessä ja Robertsin kanssa keskikentällä.
 
Lopputulos Leeds 2-2 Brentford, maalit Roberts ja Bamford.

Hyvää hallintaa oli taas pitkät pätkät ja hienoa oli että Roberts sai tehtyä maalin. Raphinha käytännössä syötti molemmat vaikka toisessa maalissa Ayling taisi päästä vielä väliin ennen Bamfordia.

Kun Cooper loukkaantui niin alkoi show vaihtopenkillä jossa ensin Cresswell oli tulossa sisään, eikun siis Klich, ja lopulta Harrison. Tuon jälkeen saatiin kuitenkin hallinta päälle ja maalikin tehtyä eli pelaajille ilmeisesti oli ainakin selvää miten pelataan. Muistan kuitenkin nähneeni sekä Jamesin että Harrisonin yhtä aikaa vasemmalla laidalla hyökäämässä vaikka kumpikaan ei pelannut pakkina.

Phillipsin loukkannuttua tulikin sitten musta hetki jossa onnistuttiin tupeloimaan kaksikin takaiskumaalia. Kyllä tästä olisi pitänyt voitto ottaa joten viime hetken tasoitus ei nyt lopulta mahottomasti lämmitä. Hyvä puoli kuitenkin siinäkin että Brentford ei päässyt enempää karkuun, oletan että heidätkin löydetään putoamiskamppailusta vielä loppukaudesta. Kauden päätösmatsihan onkin sitten Brentford vieraissa, toivottavasti sarjapaikka on ainakin varmistettu jo ennen sitä.

Loukkaantumistilanne on tällä hetkellä hieman sekava mutta ilmeisesti ainakin Phillips ja Cooper ovat molemmat takareisivamman takia sivussa ensi vuoden puolelle, näissähän menee vakavuudesta riippuen 1-2 kuukautta toipuessa. Cooperin tilalla voidaan peluuttaa Struijkia ja sitten Phillipsin tilalle... Struijk? Forshaw voi varmaan siinä pelata myös mutta sitten tarvitaan joku korvaamaan Forshaw keskikentällä. Joku muu kuin Klich siis, Dallas-Rodrigo lienee paras kaksikko siihen.

Taas jatkuu eri puolilla keskustelu siitä miksi Bielsa pitää niin pientä pelaajarinkiä. Itselläni ei ole siihen keskusteluun mitään lisättävää kaiken sen jatkoksi mitä olen jo sanonut aiemmin. Toivottavasti vaan sarjapaikka ei mene siihen kun riittävän hyviä korvaajia ei ole.

Tässä muuten on sivu josta näkee kaikkien Valioliigajoukkueiden loukkaantumistilanteen https://www.premierinjuries.com/injury-table.php, ilmeisesti nämä on kerätty eri lähteistä ja paikkansa pitävyydestä ei voi aina olla ihan varma, mutta käy tuosta ilmi ainakin se että kaikilla muillakin on loukkaantumishuolia koko ajan, eli sitä tilannetta että kaikki ykkösjoukkueen pelaajat olisivat käytössä ei tule miltei koskaan millekään joukkueelle.

Nyt on sitten edessä se joulukuun neljän matsin rupeama mistä on ollut paljon puhetta pitkin kautta eli Chelsea (A), Man City (A), Arsenal (H), Liverpool (A). Noista varmaan paras sauma pisteisiin on Arsenal, joka jatkaa tuttuun tapaan ailahtelevia otteitaan. Jos tästä sarjasta sen 3 pistettä saa haalittua niin se on jo hyvin. Tällä hetkellä putoamisviivaan on 6 pistettä ja todennäköisesti se ei tule vastaan vaikka hävittäisiin kaikki näistä, mutta sen jälkeen kyllä pitäisi taas alkaa ottaa voittoja loukkaantumistilanteesta riippumatta.

Seuraavaksi siis Chelsea vieraissa lauantaina 11.12. klo 17.00. Chelseallakin ainakin 4 pelaajaa sivussa (Kovacic, Chalobah, Kante, Chilwell) mutta aika kova jengi sieltä on kuitenkin tulossa vastaan.

Veikkauskisassa paras osuma tällä kertaa tc:lle oikealla tuloksella ja yhdellä maalitekijällä joista 17 pistettä.

Rich (BB code):
                                                              1X2  Lt   Mt   Pt   Krs   Yht    Avg    Viimeiset 5
 1. (-  1.) smithnjones     1-1  Raphinha                     +6   +3    0   +9    18   159    8.8     4   9   2   7   9
 2. (-  2.) LUIGI           2-1  Raphinha, Forshaw             0   +4    0   +4    18   154    8.6    12   9   9  11   4
 3. (-  3.) Sir_Edwin_Gray  1-0  Raphinha                      0   +2    0   +2    18   133    7.4    14   9   9   4   2
 4. (-  4.) Peacock         2-0  Forshaw, Roberts              0   +3   +3   +6    17   127    7.5     7   7   2  11   6
 5. (  6.) aaPee           2-0  Roberts, James                0   +3   +3   +6    18   122    6.8     7  13   2  12   6
 6. (  5.) Joke            2-1  Raphinha, Forshaw             0   +4    0   +4    18   121    6.7     7   7   2  11   4
 7. (-  7.) AClarke         2-0  Dallas, Raphinha              0   +3    0   +3    18   119    6.6     4   9   3  13   3
 8. (-  8.) malja           2-0  Dallas, Raphinha              0   +3    0   +3    18   110    6.1     4   4   3  12   3
    (  9.) joppe           2-0  Raphinha, Bamford             0   +3   +3   +6    18   110    6.1     7   4   2   6   6
10. ( 11.) ...e            2-0  Raphinha, Roberts             0   +3   +3   +6    18   105    5.8     7   4   3  12   6
11. ( 10.) Bussche91       2-1  Dallas, Raphinha              0   +4    0   +4    18   104    5.8    14   2   9   5   4
12. ( 13.) Castaway        2-0  Raphinha, Roberts             0   +3   +3   +6    18    94    5.2     4   7   2  11   6
13. ( 12.) Vessu           2-0  Raphinha, James               0   +3    0   +3    15    93    6.2     7   3   1  12   3
14. ( 16.) tc              2-2  Raphinha, Bamford            +6   +8   +3  +17    12    91    7.6     -   8   1   5  17
15. ( 14.) Madeley         3-1  Raphinha, Roberts, Klich      0   +3   +3   +6    18    89    4.9     8   4   0  10   6
16. ( 15.) Raimo                                                                  14    78    5.6     -   -   4  13   -
    ( 17.) Lobo            3-0  James, Dallas, Roberts        0   +2   +3   +5    17    78    4.6     9   -   2   9   5
18. ( 19.) Manaaja         2-1  Roberts, Rodrigo              0   +4   +3   +7    13    72    5.5     2   4   4  11   7
19. ( 18.) KakeJ           3-0  Llorente, Raphinha, James     0   +2    0   +2    17    69    4.1     5   2   2  11   2
20. (- 20.) Bielsaball                                                              9    61    6.8     4   -   -   8   -

1X2 = Voittaja, Lt = Lopputulos, Mt = Maalintekijät, Pt = Kierroksen pisteet, Krs = Kierroksia pelattu, Avg = Pisteitä/kierros

Veikatuimmat maalintekijät:

Keskimääräinen veikkaus: 2.00 - 0.47
Pisteitä keskimäärin: 5.68
Kierroksen maksimipisteet: 20
 
Back
Top