Brentford- Leeds ti 11.2.2020 klo 21:45 vkisa

Olisi ehdottomasti ansaittu kolme pinnaa tänään. Yksi vieraissa on parempi kuin ei mitään, mutta harmittaa.
Bamfordia haukutaan, mutta tänään loistopaikat ja oikein huonot kudit Costalla ja Harrisonilla.
Kyllä, hyvä esitys. Niin kuin aiemminkin olen sanonut niin kyllä maalintekovastu kuuluu kaikille. Eli laajemmalta rintamalta pitäisi maaleja tulla, eikä osoitella sormella vain Bamfordia. JKA ei kyllä vaikuta Eddien tapaiselta supersubilta.
 
Hei Siellä,

... tyhmyyttä vai neroutta? minusta M. Bielsan uskollisuus pelaajia kohtaan lähentelee tyhmyyttä. Maustetytöt-yhtyeen laulun sanoja lainatakseni, olen pettynyt että en pystynyt tuntemaan pettymystä eilisestä. P. Bamfodin aiemmin esittämät epätoivoiset yritykset ovat levinneet jo muihinkin, ns. laukaukset ovat nykyisin työntöjä. En näe irtipääsyä siitä hirttosilmukasta mihin M. Bielsa on meidän sitonut - en siis olisi yhtään yllättynyt vaikka viime kauden loppu toistuu.

Meidän hyökkäyspelimme on jo jonkin aikaa ollut aika köyhää ja kun siihen lisätään pelaajien kyky onnistua ns. viimeisissä tai toiseksi viimeisissä syötäissä ja laukauksissa näkyy maalintekosarakkeessa. Ja puolustuspelimme, no olihan maalivahdilla ainakin yksi torjunta.

Kuka se keksikään: pessimisti ei pety. Haluni liittyä siihen kuoroon joka laulaa: "eiköhän tämä ollut tässä M. Bielsa" kasvaa koko ajan.

...e
 
Isoin ongelma meillä on tuo vastustajan puolustussumpun murtaminen. Kun vastustaja parkkeeraa 11 paikkaisen bussin omalle rankkualueelle ja kyttää pääasiassa vastahyökkäyksiä, niin emme saa sitä oikein koskaan murrettua. Parhaiten tämä onnistuisi erikoistilanne maaleilla (vaparit ja kulmat) mutta niitä emme juuri osaa tehdä. Milloin olemme esim. viimeksi tehneet maalin suoralla vapaapotkulla? Toisaalta taas vastustajan tekemät maalit tulevat yleensä juuri noista erikoistilanteista, tai niiden jälkeisistä sekoiluista ja tämä tekee peleistä tuskaisen vaikeita. Pelinhallinta usein meille esim 70% mutta silti hävitään, tai pelataan tasan. Jos saadaan pelin avausmaali, niin silloin yleensä helpottaa kun vastustajakin alkaa hyökkäämään, jolloin saadaan nopeita hyökkäyksiä vastaan.

Joukkuehengen kannalta pelaajiin uskominen on hyvä juttu mutta yksittäisiä pelaajia voisi kyllä kierrättää enemmänkin. Mieluustin näkisin, että harjoiteltaisiin muutamia sovittuja kuvioita kulmiin ja vapareihin. Se helpottaisi huomattavasti tuota omaa tekemistä, kun noista saataisiin onnistumisia useammin.
 
Eilisen pelin maali tuli kulmapotkusta.
Ja eilisessä pelissä Brentfordin sumpusta saatiin monta hyvää syöttöä läpi.
Ilman veskarin isoa mokaa olisimme voittaneet tämän matsin.
 
Eilisen pelin maali tuli kulmapotkusta.
Ja eilisessä pelissä Brentfordin sumpusta saatiin monta hyvää syöttöä läpi.
Ilman veskarin isoa mokaa olisimme voittaneet tämän matsin.
Ja erona tässä kulmassa aiempiin oli Harrisonin sisäänpäin kiertävä kulmuri. Paljon vaarallisempia kuin Phillipsin ulospäin kiertävät.
Nyt vain odotellaan Kikon pelikiellon julkistamista (mikä siinä kestää :unsure: )
 
Back
Top