Kausi 2021/22

Manaaja

Active member
En tiedä, miten luotettavista lähteistä on kyse, mutta tässä viime päivinä on tullut vastaan juttuja, joiden mukaan Everton olisi räikeästi rikkonut liigan FFP-sääntöjä (Financial Fair Play), joiden mukaan seura saisi tehdä maksimissaan £105M tappiot kolmen vuoden aikasyklillä. Evertonin tappioiden raportoidaan olleen vuosien 2017-2020 välillä n. £260M ja vaikka koronan vuoksi tähän sykliin lisättiinkiin väliaikaisesti neljäskin vuosi, ei siitä huolimatta tilanne olisi helpottanut, päinvastoin. Everton ei ole vielä toimittanut viime vuoden talouslukujaan, mutta niidenkin arvioidaan olleen noin sadan miljoonan verran pakkasella, siitäkin huolimatta, että pelaajaostot ovat olleet lähes täydellisesti jäissä.

Miten tämä sitten vaikuttaa meihin? Parhaassa tapauksessa siten, että kyseisestä sääntörikkeestä saattaa seurata rangaistuksena pistemenetys. Ja kuten tiedämme, Everton on yksi niistä seuroista, joiden kanssa käymme tällä hetkellä tiukkaa pistevääntöä putoamisesta.

Itse kuitenkin laittaisin vielä jäitä hattuun. Jokseenkin vaikea uskoa tuollaisia lukuja, että olisivat sössineet noin pahasti. Ja vielä jatkaneet sössimistään kaikesta huolimatta. Ja vaikka juttu pitäisikin paikkansa, ei pidä unohtaa, että kyseessä on Läski-Frankin Everton, eikä me - eli tuskin tulee yhtikäs mitään seuraamuksia. Vaan jos se olisi Leeds, joka olisi tehnyt kolmi- tai nyt siis nelivuotistappiota yhdenkin punnan liikaa, meidät varmasti heitettäisiin suoraan National Leagueen.
 
smithnjones

Well-known member
Burnleyn häviö nosti meidät taas niukasti säilyjän paikalle ja Brentford suurella todennäköisyydellä sementoi paikan ensi kaudeksikin. Norwich on pakkovoitto säilymisen kannalta. Aika parantaa tai villa - ottelun meiningillä tulee nokkaan siitäkin.
 
aaPee

Well-known member
Loppukauden ohjelma:
18.03. 22:00 Wolves - Leeds
02.04. 17:00 Leeds - Southampton
09.04. 17:00 Watford - Leeds
16.04. 17:00 Leeds - Chelsea
23.04. 17:00 Crystal Palace - Leeds
30.04. 17:00 Leeds - Manchester City
07.05. 17:00 Arsenal - Leeds
15.05. 17:00 Leeds - Brighton
22.05. 18:00 Brentford - Leeds

7 pistettä kolmesta seuraavasta niin alkaisi oleen sarjapaikka aika saletissa, eikä jäisi ihan viimeisen pelin varaan.
 
malja

äkkiseltään mietittynä 4-5 matsia noista olisi voitettavissa, riittäisköhän se?
 
Zidane

Active member
äkkiseltään mietittynä 4-5 matsia noista olisi voitettavissa, riittäisköhän se?
Mä veikkaan, että 10 pinnaa nykyisen päälle tulee riittämään. Toivottavasti Phillips ja Bamford on täydessä tikissä ja käytettävissä huhtikuun alusta loppukauden
 
malja

Well-known member
Mä veikkaan, että 10 pinnaa nykyisen päälle tulee riittämään. Toivottavasti Phillips ja Bamford on täydessä tikissä ja käytettävissä huhtikuun alusta loppukauden

En malttanu olla leikkimättä ennustajaa ja tässä olisi ennustukseni tulos pahimpien vastustajiemme loppukauden pistesaaliista:

Watford 9-11p
Everton 7-9p
Burnley 7-8p
Brentford 5-7p

Huomioitavaa että olen yleensä ihan pirun surkea asioitten ennustaja...
 
tc

Well-known member
40 pinnaa on rajana pidetty. Viime vuosina 35 on tainnut riittää. Kolme voittoa ja tasureita, niin kuivilla ollaan.
 
smithnjones

Well-known member
Eilen käytiin 4t oikeuskäsittely J-K Augustinin tilanteen myötä. Leipzig on varma että voittaa jutun ja vaatii 18M siirtosumman päälle 5% korkoa myöhästymisen vuoksi.
Phil Hay kertoi että Tammikuussa oli vastaava juttu jossa Harrisonin hinta joka oli sovittu 8M kasvoi merkittävästi.
 
Manaaja

Active member
Eilen käytiin 4t oikeuskäsittely J-K Augustinin tilanteen myötä. Leipzig on varma että voittaa jutun ja vaatii 18M siirtosumman päälle 5% korkoa myöhästymisen vuoksi.
Mitäs hyvitystä me sitten saamme, kun "kauppatavaran" omistusoikeus on jo luovutettu myyjän toimesta kolmannelle osapuolelle? :unsure:
 
smithnjones

Well-known member
Mitäs hyvitystä me sitten saamme, kun "kauppatavaran" omistusoikeus on jo luovutettu myyjän toimesta kolmannelle osapuolelle? :unsure:
Meidän historiikin tuntien emme mitään. No juttu ei ole ohi ja jatkuu varmaan pitkään valitusten myötä.
Surkuhupaisaa on se että kukaan ei halua miestä kun asia selkenee. Tai rahaa ei ainakaan saa.
 
smithnjones

Well-known member
Leedsin kannalta harmillinen Evertonin voitto. Oli altavastaajana, yhden miehen vajaalla ja voittomaali 99 min.
Toivotaan etteivät silti saaneet peliään uomiinsa, mutta tiputti meidät arvioissa taas viimeiseksi säilyjäksi.. jonka toki otamme mielellään vastaan toteutuessaan.
 
malja

Well-known member
kahdesta seuraavasta ottelusta täydet pisteet, niin pystyn taas nukkumaan yöni paremmin...
 
Manaaja

Active member
Palataan vielä hetkeksi tuohon tapaus Evertoniin... Elikkäs viimeisimpien tietojen valossa toffeepojat olisivat kirjauttaneet "reilun talouspelin sääntöjen" aikaikkunassa rapsakat £373M tappiot, vaikka yli sen £105M ei saisi mennä, tai muuten kuuluisi tulla seurauksia, jopa pistemenetysten muodossa. Vaan liiganpa kanta kyseiseen keissiin näyttäisi olevan lyhyesti ja ytimekkäästi: "pojat ovat poikia, ja koska covid". Tätä ei luonnollisestikaan otettu muissa seuroissa vastaan hyvällä ja nyt brittimedioissa vihjaillaankin jopa näiden sääntökirjan mukaan pelaavien kilpailijoiden vievän yksissä tuumin asian käsittelyyn lakiteitse.
 
smithnjones

Well-known member
Jotenkin en pitänyt tuosta Burnleyn voitosta Evertonia vastaan. X2 olisi käynyt paremmin. Nyt molemmat iskuetäisyydellä ja 2 peliä vähemmän pelanneena. YEP piti vielä että meillä vaikein ohjelma seitsemästä viimeisestä joulkueesta. Watford olisi syytä kaatua.
Tosin Evertonilla on tuo fat Frank peräsimessä..
 
Lobo

Well-known member
Palataan vielä hetkeksi tuohon tapaus Evertoniin... Elikkäs viimeisimpien tietojen valossa toffeepojat olisivat kirjauttaneet "reilun talouspelin sääntöjen" aikaikkunassa rapsakat £373M tappiot, vaikka yli sen £105M ei saisi mennä, tai muuten kuuluisi tulla seurauksia, jopa pistemenetysten muodossa. Vaan liiganpa kanta kyseiseen keissiin näyttäisi olevan lyhyesti ja ytimekkäästi: "pojat ovat poikia, ja koska covid". Tätä ei luonnollisestikaan otettu muissa seuroissa vastaan hyvällä ja nyt brittimedioissa vihjaillaankin jopa näiden sääntökirjan mukaan pelaavien kilpailijoiden vievän yksissä tuumin asian käsittelyyn lakiteitse.

Leeds arvioi että Covid vaikutukset 20-21 kaudella olisivat olleet £23M kun taas Evertonilla ne on olleet arvioidensa mukaan £170M. Hu huh.

Nyt ei vaan muuta kun se sääntökirja käteen, luetaan mitä siellä lukee ja toimitaan sen mukaan. Pistevähennyksiä on tultava, ainakin jos sääntöjen mukaan mennään.
Tiedä sitten tuntuuko kannattajissa hyvältä kun on rahaa käytetty.
 
Lobo

Well-known member
Tilinpäätös julkaistu (kausi 2020-21)
Eli ensimmäinen kausi Valioliigassa 16 vuoteen, sijoitus 9.

Liikevaihto £171M (2019/20 oli £54M)
Tulos £5,5M (2019/20 tappiota £64M) (Nostettu myös lainaa £21M, jos otetaan huomioon tulokseen niin tulos £26M)

Eli toiminta oli jopa kannattavaa. Erittäin harvinaista, ei tule kovin moni joukkue + tulosta tekemään.
Liikevaihdon kasvuun suurimmat tekijät ns. Valioliiga raha, tv-tulot & sponsoritulot.

Palkkakulut nousi £78M -> £108M.
Pelaajahankintoihin £100M. Erittäin, erittäin iso panostus

Tämä tulos on hyvä. Seura on tehnyt hienoa työtä tällä saralla.
 
Last edited:
Top