Kausi 2021/22

Moro!

Piiiitkästä aikaa. Jäänyt tää foorumeilla roikkuminen viime vuosina vähiin. Mutta nyt on tiukka paikka, oli pakko aktivoitua.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että joukkue tarvitsee psykologista valmentajaa. Useassa ottelussa on yritetty liikaa, otettu punaisia... Tai sitten on tehty, kuten tänäänkin, ihan liikaa aivan käsittämättömiä virheitä. Toki pelisysteemikin näyttää olevan sekavaa, kommunikaatio ei toimi jne ...

Mutta nyt pitää jatkaa matsin seuraamista.

Marching on together!
 
Omat jalkapallot oli päällekäin ottelun kanssa, joten en nähnyt. Hyvä niin, ei olisi varmaan nuppi kestänyt. Kausi on ohi, väistettiin luoti, toivottavasti ei tällaistä koskaan enää...vaikka juuri näistä vahvoista tunteista fanituksessa taitaa pohjimmiltaan olla kyse.
 
Olihan se melkoista jännäämistä. TVssä LUFC matsi ja samaan aikaan puhelimessa Bur-New 😆

Ihanaa♥️

Niin, ensi kaudella on pakko lähteä kokemaan Elland Roadin tunnelma!
 
Viimeiset kaksi kierrosta välttelin seuraamista ja hyvin pysyinkin uutispimennossa. Eilen illalla sitten tuli kaverilta viesti että "Voi Viduka, säilyitte!"
En meinannut uskoa mutta kyllähän helpotti tämä uutinen.
Ei vaan pystynyt seuraamaan, sen verran tukala tilanne oli. HuHuh.

Tämä meni niin taas Leeds way....
MOT!
 
Tämä kausi oli kyllä melkoinen painajainen, onneksi säilyttiin.
Nyt sitten katseet ensi kauteen ja toivotaan että joukkueen johto oppi tästä kaudesta jotain...
 
Ens kaudella pitää päästä Elland Roadille. Saas nähä oisko peräti paikallismatsi Huddersfieldiä vastaan tarjolla :)
No aika sama ketä vastaan kun vaan pääsis paikalle.
 
Tämä kausi oli kyllä melkoinen painajainen, onneksi säilyttiin.
Nyt sitten katseet ensi kauteen ja toivotaan että joukkueen johto oppi tästä kaudesta jotain...
Tuntuu oppivan.. ja lupasivatkin.

Nyt sitten katseet ensi kauteen ja toivotaan että joukkueen johto oppi tästä kaudesta jotain...
Eddie Gray sanoi "melko" suoraan TalkSportin haastattelussa, että johtokunta olisi pelaajia ostanut mutta Bielsa torppasi about kaikki järjestään. En osaa sanoa kuinka ytimessä herra tapahtumista oli ja asiat monesti tahtovat olla paljon monisyisempiä kuin ulkopuolelta ymmärretään.

Aika ytimessä Gray oli. Katsoi matsit omistajan, toimitusjohtajan ja urheilujohtajan kanssa. Uskottavalta kuulostaa, että seura olisi ollut valmis hankkimaan lisää pelaajia.
 
Aika ytimessä Gray oli. Katsoi matsit omistajan, toimitusjohtajan ja urheilujohtajan kanssa. Uskottavalta kuulostaa, että seura olisi ollut valmis hankkimaan lisää pelaajia.
Uskottavalta kuulostaa.
Eikö meillekin kerrottu, että uudelta pelaajalta menisi aikaa valmentajan pelitapaan oppimisessa
 
Näinhän asian kuuluukin mennä; valmentaja päättää pelaajista; millaisia/ketä tarvitaan, ketkä pelaa, kenet voi myydä eteenpäin tarpeettomana jne.
 
Näinhän asian kuuluukin mennä; valmentaja päättää pelaajista; millaisia/ketä tarvitaan, ketkä pelaa, kenet voi myydä eteenpäin tarpeettomana jne.
Juuri näin. Tuo nyt oli vain kevyt vastaväite näihin puheisiin, ettei johtokunta satsannut pelaajiin siirtoikkunoissa. Miksipä sitä ostaisi pelaajia, joita koutsi ei halua(?)
 
Tästä on helppo vetää johtopäätös että Bielsaa on syyttäminen karmeasta kaudesta. Eikö?

edit: ja näin johtokuntakin sen päätteli kun Bielsa sai maksaa jääräpäisyydestään työpaikan menettämällä.
 
Last edited:
En itse ainakaan ihan noin yksioikoisesti asiaa vetäisi. Asiat on osiensa summia ja niiden painoarvosta voi vääntää ja kääntää maailman tappiin asti.

Bielsa on kuitenkin suurin yksittäinen syy meidän nousuun ja (melkein) tuhoon. Bielsa on idealisti, ja jos haluaa Bielsan joukkueeseen niin mukana tulee myös huonot puolet. Nämä huonot puolet korostuivat loukkaantumissuman aikana. Siitä, onko myös loukkaantumissuma Bielsan syytä on mahdoton kotisohvalta arvioida. Osittain varmasti, mutta joskus asioita vain tapahtuu. Oli muillakin joukkueilla pitkiä listoja poissaolijoita vaikkei Bielsa siellä ollut.

Ilman Bielsaa meillä ei olisi nyt Valioliigaa, se on selvää. Bielsa myös muutti paljon asioita seuran sisällä terveempään suuntaan ja loi vahvan pohjan tulevaisuudelle. Loi (/palautti) kulttuuria, myös Gray puhui sivuten tästä: hänen elinaikanaa Ellandin yleisö ollut parasta koskaan. Tästä annan kunnian MB:lle. Hän opetti fanit jälleen rakastamaan Leeds Unitedia. Edelleen ansaitsisi oman patsaan Leedsiin, vaikka loppu olikin kaikkea muuta kuin hyvä.
 
Allekirjoitan täysin. MOT uuteen nousuun (y)
 
Back
Top