Bremner
Active member
Kahden alavireisen joukkueen kohtaaminen edessä sunnuntaina, kun Venablesin ali-suorittajat kohtaavat myöskin kauden onnahdellen aloittaneen West Hamin. Manageri Roederin asema West Hamin peräsimessä taitaa olla vielä Venablesiakin pahemmin vaakalaudalla. Vaikka Joe Cole tavoistaan poiketen on tehnyt kauden aikana pari maaliakin, on muu joukkue ollut toistaiseksi varsin yössä. Osa-syy heikkoon menestykseen on ollut varmaankin tärkeiden pelaajien loukkaantumishuolet (Di Canio ja Kanoute), mutta itse olen kiinnittänyt huomiota myös nuoren Michael Carrickin vaisusti sujuneeseen alkukauteen. En ole aivan varma joko George Burley sai kiinnityksen jonnekin, mutta hänessä olisi varmaankin West Hamin peli-ideologian mukainen uusi manageri, mikäli Roeder pistetään pihalle.
Alan Smith on siis sunnuntaina pelikiellossa ja ykkösmiehistöstä puuttunevat myöskin Woodgate, Matteo sekä Dacourt, joka tosin - kuten tunnettua - Ei kuulu Venablesin ykkösmiehistöön. Bow, Bakke ja Barmby saivat myöskin kolhuja keskiviikon ottelussa. Voi siis olla että keskikentältä löytyy tilaa sekä Wilcoxille että myöskin McMasterille. Huolimatta positiivisista kommenteistaan koskien Leedsin nuoria reservipelaajia - ei Venables ole heitä juurikaan liigapeleissä kokeillut. Niinpä lienee turha haaveilla esim. nuoren Milnerin debyytistä sunnuntaina.
Pitkäksi venähti alustus - veikkaan kuitenkin että Leeds palaa voittojen tielle West Hamin kustannuksella. Emme me Näin huonoja ole. Come on We Whites !
West Ham - Leeds 1 - 3
maalit: Viduka, Bridges, McMaster