Kausi 2016-2017

Lähtijöistä eniten on ollut esillä Pontus Jansson.Meidänhän pti lunastaa Jansson kesällä 3,5 millillä,mutta nyt eri lähteiden mukaan Southampton on tarjoamassa Janssonista 10-13 miljoonaa.Ei ole vaikea arvata kummalle seuralle Torino Janssonin myy.Lisäksi pelaajan agentti ilmoitti Janssonin haluavan pelata ensi kaudella Valioliigassa.Woodin ja Bartleyn perässä on useampi seura.Taylorista olisi saatu viime kesänä 7 miljoonaa,nyt lähtee ilmaiseksi.Lisäksi Monkin oma sopimus loppuu ja uudesta sopimuksesta ei ole neuvoteltu.Saa nähdä onko uudella omistajalla joku uusi manageri mielessä.Taitaa mennä kesällä pelaajapakka aikalailla uusiksi.

Viime kesän siirrot onnistuivat harvinaisen hyvin.Sen sijaan tammikuun siirtoikkuna oli meiltä hukkaan heitettyä aikaa.Monk peluutti jääräpäisesti 4-5-1 taktiikkaa.Maalinteko tosiaankin liikaa Woodin varassa.Lisäksi Woodin takana ja laidoilla tuntuivat pelaajat vaihtuvan ottelusta toiseen.Puolustus oli meillä parempi kuin aikoihin.Tosin sekin alkoi vuotamaan viime otteluissa.Ei kai sitten oltu tarpeeksi hyviä nousemaan.Kumminkin ihmetyttää tämä lopun hyytyminen.Brighton voiton jälkeen kaikki näytti vielä niin hyvältä.

 
Otti pannuun aika rajusti, joten en viitsinyt kirjoitella aikaisemmin. Toki olen tottunut Leedsin menevän pulkkamäkeä, mutta nyt sattui enemmän kuin moneen vuoteen. :(
 
Hei Siellä,

Käsittämätön huhtikuun sulaminen! Hyökkäyspelimme on ollut melkein koko ajan köyhää (itse nähnyt muutamia pelejä + bbc:n tilastot), vaikka voittoja ja pisteitä onkin tullut. Se on tietenkin monen tekijän summa, mutta yksi syy on heikohko laituripelaaminen.

Olen ymmärtänyt että Leedsillä on optio jatkaa Managerin sopimusta 12 kk?
Kummallinen kiemura on P. Janssonin sopimustilanne, siirtoa ei kai koskaan viimeistelty vai miten?

...e
 
Harmi, jos Monk lähtee. Ottanut halvasta joukkueesta melkein kaiken irti. En näe Leedsin taistelevan noususta ensi kaudella. Pelkään, että parhaat miehet lähtevät taas ja uusi rakentaminen alkaa.
 
Tää kausi oli siinä sitten.
Harmittaa, mutta odotuksia paremminhan se lopulta kuitenkin meni.
Pitää muistaa resurssit, joilla toimitaan. Ja taustat.
 
Joo ei ansaittu nousua ei.. Luin viime viikolla jostain forumista jossa Jansson sanoi olevansa Leedsin mies jatkossa. Samoja sanoja lukenut Woodin suunnalta. Monk sanoi pelin jälkeen ettei jatkosta ole juteltu ja hän keskittyy viimeiseen peliin jonka jälkeen ilmoittaa johdolle omat vaateet ja katsoo sitten miten seura niihin vastaa. Hieman tylytti joukkuetta kertoen ettei pelaajat olleet tarpeeksi kypsiä pelaamaan noususta.

Hyvä puoli on se että nyt pitäisi päästä Cellinosta kokonaan eroon kun lupautui myymään kaikki osakkeet ellei nousua tule. Tosin hänen niinkuin pelaajienkin sanomiset voi jättää omaan arvoonsa. Niin usein ne on syöty. Kehoitankin palstaveljiä lyömään leuka rintaan ja etenemään kohti uusia pettymyksiä. Verenpainelääkkeitä voi onneksi aina vahvistaa...
 
Hyvä että kausi päättyy nyt. Tämä tietty w****aa , mutta parempi näin kuin hävitä Wembleyllä ja Wagner tai Cavarlho hyppii silmille .....toivottavasti Fulham nousee.

Ja tietty toivoin että nyt toimitaan kesällä viisaasti. Massimolle kenkää...Monkille jatkosoppari ja eväät ensi kauteen...

Ja sitten suora nousu tyylikkäästi  😊

...juu pienenpienessä simassa sitä uskoo ihmeisiin 😎😎
 
Syksystä lähtien hyvää pöhinää verrattuna viime kausiin. Venyminen play off-asemiin jo hyvissä ajoin. Kausi täynnä toivoa. Sitten kalkkiviivoilla romahtaminen. So f'n typical, feel the pain.

Toiveikas ajatusrakennelma oli lähteä hyvissä ajoin varaamaan tikettejä elokuulle, kun Ellandilla pelattaisiin taas vihdoin ylintä sarjatasoa...

Ja näin.

JOS Monk jatkaa, JOS woodit ja janssonit & co jäävät ja vahvistuksiakin hankitaan, JOS Cellino ei ajaudu maaniseen vaiheeseen, niin ensi kaudella sitten jos, jos, jos, jos.....

 
Tämä oli uskomattoman hieno kausi!

En osaa edes olla pettynyt siitä että play-off paikka meni viime kierroksilla. Tämä sarja on niin tasainen että jossain vaiheessa se huonompi jakso tulee ja Leedsille se tuli nyt ihan loppukaudesta. Ihan ei riittänyt ja sitä voi halutessaan spekuloida tuntikausia että miksi näin.

Tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa, JOS
- Monk saa jatkaa
- Radizzani lunastaa loput omistuksesta Cellinolta

Näiden lisäksi olisi vielä toivottavaa että Radizzani olisi vielä osaava omistaja, katsoisi pidemmälle tulevaisuuteen ja omaisi hieman kärsivällisyyttä. Tämän päälle raha olisi ihan kiva plussa.

Ehkä jo muutaman viikon sisään saan jossitteluihini vastauksia.


MOT
 
Pitkään ihmettelin mikä MOT mutta marching on together! Hieno laulu Elland Roadilla ja pääsisi vaan itse mukaan laulamaan.
 
Back
Top