Huhumylly

Marcelo Bielsa’s brother, Rafael, fully expects his brother to sign a new deal at Leeds if they secure promotion to the Premier League. (TyC Sports)
 
Lähteiden mukaan Joe Gerhardt Wiganista on pian meidän poika. Siirtosumma seitsennumeroinen. Akatemia tai laina lienee alkuun kohtalona.
Muita huhuja: William Carvalho, Matty Longstaff ja Mitsy Batchuai mm. Tosin noiden ulosostohinnat vievät melkein koko budjetin eikä toimittajakaan ollut varma päästäisikö Cry Lampard pelureitaan Leedsiin.
Muualla: Roofe menossa Rangersiin..
 
Laitetaan vaikka tänne muutamia kuumia perunoita.

Bielsa: Odotetaan laittavan nimi paperiin ensi viikolla. Treenit alkaa keskiviikkona, joten olisi aika hullua ettei meillä ole pääkoutsia silloin. U-23 valmentaja nimeämättä, mutta siihen pestiin uumoiltu Bielsan yhtä data-analyytikkoa Diego Floresia (onkos tää jannu toiminut tulkkinakin?)

Ben White: Tarjoukset tehty 18 ja 22 miljuunaa. Ei ole kelvannut. Toisaalta myös huhutaan, että Brighton tarjonnut 2 uutta sopimusta Benille, ei ole kelvannut nekään. Siellä varmaan väännetään, että "jos olen yli 22 miljoonan arvoinen, niin se pitää näkyä palkassa myös". Ja Brightonilla toppareita riittää, joistain varmasti joutuvat luopumaan.

Jean-Kevin Augustin: Leeds ei halua, eikä Red Bull halua. Hyvässä kunnossa jannu näytti olevan kun jonkun lyhyen treenivideon näin. Huhujen mukaan lainasopimuksessa lukisi jotenkin näin: "If Leeds are promoted by the end of June, buy-out clause activates". No..nythän covidin takia ei noustu vielä tuohon mennessä. Kaikkihan tietysti ymmärtää, että tuolla tarkoitetaan kauden loppua. Mutta varmasti väännetään erinäisissä oikeusistuimissa tätä asiaa. Radrizzani todennut, että jos joudutaan ostamaan, niin ei vaikuta muiden hankintojen budjettiin.

Kiko Casilla: Tämän ympärillä ollut todella hiljaista. Ei edes hovitoimittajat tunnu tietävän yhtään missä mennään. Jos olisin Kiko, niin varmasti haluaisin pois Englannista. Luulisi, että uran jatkaminen muualla olisi kaikille paras vaihtoehto. Tämän paikalle sit joku (valioliiga)kokemusta omaava maalivahti olisi hyvä. Onko sit Meslier 1. vai 2. maalivahti jää nähtäväksi, mutta ainakin nuoren ranskiksen kehitystä varmasti auttaisi kokeneempi kollega.

U-23 joukkueeseen vaikuttaa olevan imua. (Otsikoiden mukaan) erittäin lupaavia junnuja saadaan/on jo saatu naarattua sisään. En näistä miehistä (pojista) mitään tiedä, joten en sen enempää analysoi. Joku paremmin kärryillä oleva tietysti voisi tämän tehdä, itse ainakin mielelläni lukisin akatemian puuhailuista.

Muita nimiä ei sen tarkemmin kannata analysoida, koska joka toinen argentiinalainen ja vähintään kolmasosa eurooppalaisistakin yhdistetty meille. Omalla toivelistalla olisi vasen laitapakki, sellainen joka voisi tarvittaessa tuurata Berardin poissaoloa. Vaikka Struijk tässä ehkä luontevin olisin, joka tuuraa sit myös Phillipsia. Keskikentän hyökkäysosastoon/Pablon manttelinperijäksi tullee joku näistä S. Benrahma/E. Buendia/H. Wilson/E. Eze. Oma toive jompikumpi 2:sta ensimmäisestä. Bamfordin kirittäjäksi 2. Bundesliigassa maaleja tehnyt ja nousun voittanut N. Gonzales ja Celticin Edouard olleet pisimpään huhuissa. Joitain Belgian liigan (nuoria) kavereita vilisee otsikoissa. Myös Benrahman joukkuekaveri O. Watkins mainittu.

Myyntipuolella aika hiljaista ja hyvä niin. Lainoja ulospäin odotetaan jonkun verran. Ehkä Huddersfieldiin pari jannua, kun siellä tuttu valmentajakin nyt. Casilla, ehkä Douglas?

Olikohan siinä kaikki? Vähän jo venähti tämäkin... Jos itse tykkää makustella nimiä ja ennenkaikkea klikkiotsikoita, niin sivusto: https://www.newsnow.co.uk/h/Sport/Football/Championship/Leeds+United on siihen erinomainen
 
Lähteiden mukaan Joe Gerhardt Wiganista on pian meidän poika. Siirtosumma seitsennumeroinen. Akatemia tai laina lienee alkuun kohtalona.
Ilmeisesti kaikkein lähimpänä tällä hetkellä ollaan tosiaan Joe Gelhardtin (18) kaappaamista Wiganista. Enemmän tai vähemmän luotettavien lähteiden mukaan nimet olisivat jo paperissa ja siirto olisi enää julkistusta vaille. Sopimus lienee nelivuotinen ja siirtosumma n. £1M + lisät. Gelhardt on huippulahjakas Englannin U18-maajoukkueen hyökkääjä, jonka todellisen markkina-arvon on arvioitu olevan n. £5M luokkaa. Rahavaikeuksiin ajautunut Wigan joutunee siis tyytymään huomattavasti vähempään.

Vahva huhu on myöskin toinen 18-vuotias huippulupaus, Fulhamin oikea laitapakki Cody Drameh. Arvioitu siirtosumma £400k - £1M. Parin päivän sisään pitäisi tapahtua, jos on tapahtuakseen. Siirron toteutuessa, Drameh muodostaisi yhdessä Leif Davisin kanssa tuhovoimaisen laitapakkikaksikon, siis joskus tulevaisuudessa, tietävät uutisvälineet kertoa 🤨

Kolmantena ihmelapsena vielä Pohjois-Irlantilaisen Linfieldin 16-vuotias hyökkääjä Charlie Allen. Hänkin asiantuntijoiden mukaan yksi maailman parhaista pelaajista jahka aikuistuu. Allenia ilmeisesti huhuiltu meille jo pitkin kesää ja menneellä viikolla Linfield ehti jopa twiittaamaan hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa Leedsin paidassa, mutta kyseinen twiitti kuitenkin poistettiin vähin äänin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti - jonkun tarkkaavaisen fanin screenshot-sormi oli nopeampi.

Nämä eivät siis liene mitään täsmähankintoja. Sellaisista uusimpina niminä huhuissa pyörii Meslierin tueksi ja turvaksi kaavailtu ManU:n Sergio Romero, sekä Chelsean keskikenttämies Conor Callagher.
 
Lisää nuorta talenttia pukkaa: 17-vuotias hollantilainen maalivahti Dani van den Heuvel on kieltäytynyt jatkosopimuksesta Ajaxin kanssa ja ilmoittanut jättävänsä seuran (koska useiden eri lähteiden ja medioista poimittujen vihjeiden mukaan siirtyy Leedsiin). Maalivahti olisi toki toiveissamme, mutta tiedä sitten, tarvitsemmeko me enää lisää nuoria veskareita. Vaikka sen tiedän kyllä, että Ajaxista ei liene yhtäkään huonoa junioripelaajaa koskaan tullut 😜

Mutta sitten niitä paljon kaivattuja tämän päivän pelimiehiä, ja tämä onkin mielenkiintoinen nimi: Bournemouthin 26-vuotias laituri Ryan Fraser, joka olisi saatavilla vapailla markkinoilla. Luonnollisesti kiinnostus hänestä on ollut laajaa, aina suurempia Premier-seuroja myöten, mutta Tottenhamin ja Arsenalin vetäydyttyä hiljattain kilpailusta, ovat myös meidän mahdollisuutemme napata miehen nimi sopimuspaperiin kasvaneet huomattavasti. Olisimme me ainakin paljon mielenkiintoisempi kasvuympäristö kuin esim. West Ham, Newcastle tai WBA, joiden kerrotaan olevan vahvimmin miehen kintereillä. Omasta mielestäni Fraser sopisi meille kuin nenä käteen tai hanska päähän: nopea ja väsymätön uurastaja, joka mm. pari kautta takaperin saalisti Premierin syöttöpörssissä 14 suoritusta - yhden vähemmän kuin pörssikärki, muuan Eden Hazard. Kävi miten kävi, tämän miehen seuraavasta osoitteesta ei luultavasti saada selvyyttä vielä vähään aikaan, sillä kuten sanottua, kiinnostus on suurta, ja tätä siirtoa sahataan vielä kauan.
 
Bamfordin kirittäjäksi 2. Bundesliigassa maaleja tehnyt ja nousun voittanut N. Gonzales ja Celticin Edouard olleet pisimpään huhuissa.

Nicolas Gonzalez on nähty Leedsissä "katselemassa paikkoja". Onkohan kyseessä loma- vai työmatka? 🤔

Lisää Etelä-Amerikan makuja siirtohuhusoppaan tuo 24-vuotias Uruguayn maajoukkuemies Nahitan Nández. Nykyisin Cagliarissa vaikuttava keskikentän rakkikoira lähtisi £32.5M ulosostohinnalla. Myös West Hamin tiedetään ilmaisseen kiinnostuksensa. Vaikka meillä onkin riveissämme jo Phillipsin kaltainen "midfield general", eikä esim. Alioskiltakaan varmasti vääntö lopu kesken, niin tämä olisi siinä määrin täsmähankinta, että toisi lyhyestä varrestaan huolimatta silminnähden lisää kovuutta joukkueeseen. Premiershipissähän sitä on tunnetusti hyvä olla. Mutta kostautuisiko se sitten Perpa-tyyliin typerinä rikkeinä ja kortteina? Eli onko meillä todellisuudessa tällaiselle kaverille ylipäätään tarvetta? 🤨
 
Rakkikoiristahan meillä on historiasta hyviä kokemuksia kun muistelee vaikka herroja Bremner ja Strachan.
Ja noihin “sidostesukka kestää” -miehiin viitaten tämäkin jamppa voisi äristä keskikentällä vielä seuraavat10 vuotta.
Mielellään vielä meille pyttyjä nostellen kuten em. legendat.
 
Brasilialainen Globo Esporte uutisoi Leedsin tehneen n. £16M tarjouksen Baselin brassihyökkääjä Arthur Cabralista (22). Itse en osaa sanoa kaverista juuri mitään, mutta on kuitenkin ilmeisesti Bielsan mieleen. Ja sehän se on se pääasia. Mahdollisia siirtoneuvotteluja tosin mutkistaa se, että Basel ei omista Cabralin oikeuksia kokonaan, vaan osa kuuluu myös brasilialaisille Palmeirasille ja Cearalle.
 
Topparitilannetta helpottamaan olisi Espanjasta tyrkyllä todellinen löytö: Real Madridin 30-vuotias Nacho Fernández, joka on jäänyt jumittamaan suurseuran penkille. Mieheltä löytyy kokemusta aina Espanjan maajoukkueesta asti, 22 ottelun verran, muun muassa viime MM-kisoista. Hän on myös monipuolinen, pystyy pelaamaan mitä puolustajan paikkaa tahansa ja vaikka viime kaudet onkin toiminut laitapakkina, on hän kuitenkin luontaiselta pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Ja mikä parasta, Real on asettanut "asking priceksi" ainoastaan £9M.

Eri asia on sitten, kuinka riemulla ottaisi vastaan maisemanvaihdoksen Englantiin ja miten suolaista palkkaa pyytäisi, mutta varmasti olisi Nacho vielä valioliigatasollakin kova pala purtavaksi.
 
25 miljoonaa nyt! Viimeinen tarjous?!
White ilmeisesti kieltäytynyt kolmannessakin sopimustarjouksesta.. Toteutuuko siirto?!
 
No nyt olisi taas tarjolla kova nimi espanjanmaalta: Valencian hyökkääjä Rodrigo Moreno (29). Useat lähteet, Daily Mail etunenässä, sekä myös espanjalaiset paikallistoimittajat ja eräs Radrizzanin "lähipiiriin" kuuluva Sky Sports Italyn toimittaja antavat ymmärtää, että Leeds on tiedustellut rahavaikeuksissa painiskelevalta Valencialta Rodrigon saatavuutta ja saanut aikeilleen vihreää valoa. Rodrigon tämänhetkinen arvo huitelee jossain £30M tienoilla, mutta saattanee olla lunastettavissa halvemmallakin. Myös mies itse vaikuttaisi median mukaan äärimmäisen halukkaalta siirtymään valkopaidasta toiseen, mikäli mahdollisuus urkenee. Tarkoitus lieneekin viimeistellä kauppa hyvissä ajoin ennen kauden aloittavaa Liverpool-matsia.

Rodrigo on brasilialaissyntyinen, mutta kuitenkin valinnut edustettavakseen Espanjan maajoukkueen. Hän on hyvin monipuolinen hyökkääjä: nopea, tekninen, työteliäs, syöttötaitoinen ja maaliahnekin vielä - eli eräänlainen Bamford on 'roids (toivottavasti ei kuitenkaan käytä mitään mömmöjä).

Olisiko se tässä se kesän isoin kala?
 
No nyt olisi taas tarjolla kova nimi espanjanmaalta: Valencian hyökkääjä Rodrigo Moreno (29). Useat lähteet, Daily Mail etunenässä, sekä myös espanjalaiset paikallistoimittajat ja eräs Radrizzanin "lähipiiriin" kuuluva Sky Sports Italyn toimittaja antavat ymmärtää, että Leeds on tiedustellut rahavaikeuksissa painiskelevalta Valencialta Rodrigon saatavuutta ja saanut aikeilleen vihreää valoa. Rodrigon tämänhetkinen arvo huitelee jossain £30M tienoilla, mutta saattanee olla lunastettavissa halvemmallakin. Myös mies itse vaikuttaisi median mukaan äärimmäisen halukkaalta siirtymään valkopaidasta toiseen, mikäli mahdollisuus urkenee. Tarkoitus lieneekin viimeistellä kauppa hyvissä ajoin ennen kauden aloittavaa Liverpool-matsia.

Rodrigo on brasilialaissyntyinen, mutta kuitenkin valinnut edustettavakseen Espanjan maajoukkueen. Hän on hyvin monipuolinen hyökkääjä: nopea, tekninen, työteliäs, syöttötaitoinen ja maaliahnekin vielä - eli eräänlainen Bamford on 'roids (toivottavasti ei kuitenkaan käytä mitään mömmöjä).

Olisiko se tässä se kesän isoin kala?

Missähän kunnossa kaveri on, loppukaudenhan se oli loukkaantuneena...
 
Missähän kunnossa kaveri on, loppukaudenhan se oli loukkaantuneena...
Polvivamma näyttäisi tosiaan vaivaavan... Ollut tämän vuoden puolella on/off-tyyliin yhteensä yhdeksästä matsista sivussa polvivaivojen vuoksi, sekä ennen että jälkeen koronatauon. Näiden kanssa on kyllä syytä olla varuillaan (köh, Big Kev, köh...), vaikkei kyllä näyttäisi historian mukaan mikään erityisen loukkaantumisherkkä tapaus olevan.
 
Daily Telegraphin toimittaja Mike McGrath twiittaa, että Leeds olisi tällä viikolla nappaamassa miljoonakaupassa muun muassa ManU:n, Milanin ynnä muiden Euroopan suurseurojen nenän alta Arsenalin hyökkääjän...

...18-vuotiaan superlupauksen Sam Greenwoodin :cautious:

Lisää huomisen tähtiä, siis... Arsenalista on meille huhuiltu myös vähälle vastuulle jäänyttä 24-vuotiasta puolustajaa, Rob Holdingia, josta Arsenal on valmis luopumaan. Tästäpä sitten vain könttäkauppaa sorvaamaan.

Otetaan vielä yksi poiminta huhumarkkinoilta: Rangersin laituri Ryan Kent (23), josta Leeds lienee jo tarjonnut maltilliset £10M. Gers-käskyttäjä Steven Gerrardin sanojen mukaan Kent ei vielä tuolla summalla lähde, mutta jos Leeds nostaa tarjoustaan, ei hän enää mahda mitään. Miehen sopimuksessa on siis ilmeisesti jonkinlainen ulosostopykälä.

Niin ja ai niin... Vanhat tutut "seuraikonit" Lewis Cook ja Ronaldo Vieira ovat myös ilmaantuneet viimeisimpiin huhuihin. Että vanha peluri on parempi kuin bussillinen uusia, vai miten se meni?
 
Last edited:
Huhumylly jauhaa erittäin kuumana Valencian Rodrigon ympärillä. Lähteet kertovat, että Orta ja Radz ovat paikan päällä neuvottelemassa lopullisesta hinnasta (ilmeisesti jotain 35-40M€), ja että pelaaja olisi jo suullisesti hyväksynyt 3 vuoden sopparin
 
Huhumylly jauhaa erittäin kuumana Valencian Rodrigon ympärillä. Lähteet kertovat, että Orta ja Radz ovat paikan päällä neuvottelemassa lopullisesta hinnasta (ilmeisesti jotain 35-40M€), ja että pelaaja olisi jo suullisesti hyväksynyt 3 vuoden sopparin
Näistä "vanhoista" nimistä Rodrigon lisäksi on edelleen kuumana myös Baselin Cabral, jonka edustajat on brasilialaismedian mukaan lennätetty Eurooppaan siirtoneuvotteluja varten. Hakevatko Orta ja Radz samalla reissulla myös Rodrigolle tutkaparin?

Jos ei, niin "backuppina" ovat myllyssä mukana edelleen myös Brentfordin Watkins ja Benrahma. Tosin Benrahma taisi ihan omin avuin mennä vesittämään kauppansa, postaamalla jonnekin instabookiin tms. "lomavideon" jossa allasbiletti frendiensä kanssa, eikä maskuliinista uhoa ja bling blingiä puuttunut. Ei ehkä paras mainospätkä Bielsan mieleen... Saattaa siis olla vääränlainen "pukukoppipelaaja" meidän nykytyyliimme.

Keskikentälle Kentiä, ja puolustuspäähän puolestaan kohu Kochin ympärillä ei ole laantunut mihinkään, varsinkin kun White-saagalle tuli nyt viimein, mitä ilmeisimmin, seinä vastaan.

Maalivahtiosastolle on ollut Heuvelin tulon jälkeen hiljaista.

EDIT: Mainitaan myös, kenen kohdalla kylmenee: Stuttgartin Gonzalez oli kuin olikin käynyt tutustumisreissulla, mutta mediaraporttien mukaan ei jostain syystä ollut tyytyväinen näkemäänsä??? Kumma mies. Myös Stuttgartin päässä ollaan oltu nihkeinä Leedsin kosiskeluille, joten ehkä tämä nimi voitaneen siis unohtaa.
 
Last edited:
Alkoi sitten siirtorintamalla tapahtumaan... Tässä on Bielsan tämän siirtoikkunan "ostoslista" Phil Hayn mukaan:

Rodrigo ✔
Koch ✔
Laituri/10-paikan pelaaja (Vara-Pablo) ❌
Toinen puolustaja ❌
Maalivahti, jos ja kun Kiko lähtee ❌

Eli toista hyökkääjää ei siis enää tiemmä ole ainakaan aktiivisessa hakusessa.

EDIT: Tuohon maalivahdin pestiin supinoissa vilahtelee kaksi nimeä ylitse muiden: ManU:n Sergio Romero (32) ja Arsenalin Emiliano Martinez (28), molemmat argentiinalaisia. Tosin Romeron täytyisi mitä todennäköisimmin suostua hinaamaan palkkaansa huomattavasti alaspäin. Nykyisellään (n. £70k/w) se lähentelee jo Rodrigon lukemia. Martinez (alle £20k/w) olisi huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto. Tosin, maltillisesta siirtosummasta jäisi enemmän budjettia palkanmaksuunkin ja onhan Romero nyt meriiteiltään jokusen pykälän Martinezia edellä...
 
Last edited:
Alkoi sitten siirtorintamalla tapahtumaan... Tässä on Bielsan tämän siirtoikkunan "ostoslista" Phil Hayn mukaan:

Rodrigo ✔
Koch ✔
Laituri/10-paikan pelaaja (Vara-Pablo) ❌
Toinen puolustaja ❌
Maalivahti, jos ja kun Kiko lähtee ❌

Eli toista hyökkääjää ei siis enää tiemmä ole ainakaan aktiivisessa hakusessa.

EDIT: Tuohon maalivahdin pestiin supinoissa vilahtelee kaksi nimeä ylitse muiden: ManU:n Sergio Romero (32) ja Arsenalin Emiliano Martinez (28), molemmat argentiinalaisia. Tosin Romeron täytyisi mitä todennäköisimmin suostua hinaamaan palkkaansa huomattavasti alaspäin. Nykyisellään (n. £70k/w) se lähentelee jo Rodrigon lukemia. Martinez (alle £20k/w) olisi huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto. Tosin, maltillisesta siirtosummasta jäisi enemmän budjettia palkanmaksuunkin ja onhan Romero nyt meriiteiltään jokusen pykälän Martinezia edellä...

Täällä niitä nimiä noille paikoille.

 
Back
Top